Johdanto
Huimaus on epätodellista liikkeen kokemista, joka voi merkittävästi heikentää yksilön toimintakykyä ja elämänlaatua sekä se usein aiheuttaa ahdistusta ja liikkumisen pelkoa. Huimauksen kehittyminen liittyy siihen, että aivot eivät kykene muodostamaan selkeää kuvaa kolmiulotteisesta todellisuudesta liikkeen ja asennon kannalta. Aivot muodostavat tämän kehollisen ja spatiaalisen orientaation näkökentän (visuaalinen), tasapainoelinten (vestibulaarinen) ja tukikudosten (proprioseptiivinen) välittämien aisti-informaatioiden perusteella. Jos jokin näistä aistikanavista häiriintyy, se voi johtaa huimaukseen.
Kuva 1. Tasapainojärjestelmä muodostuu pääsääntöisesti vestibulaarisen, proprioseptiivisen sekä visuaalisen aisti-informaation summasta. Lopulta keskushermosto on tärkein tasapainoelin, joka tulkitsee ja säätelee näitä aistitietoja.
Aivot ovat kuitenkin mestareita oppimaan ja sopeutumaan, joten hitaasti kehittyvät muutokset aistikanavien syötteessä eivät normaalisti johda huimaukseen. Kuitenkin äkilliset muutokset tai keskushermoston vaikeudet ”kalibroida” aisti-informaation epäsuhtaa voivat johtaa sopeutumisen haasteisiin, mikä puolestaan voi aiheuttaa huimausta. Huimaus on yleinen vaiva eri ikäryhmissä ja se voi johtua monista tekijöistä, joista yksi voi olla niskan ongelmat.
Etenkin yläniskan rakenteet (suboccipitaalilihakset, nivelsiteen ja nivelkapselit) tuottavat runsasta proprioseptiivista syötettä, jolla on lukuisia yhteyksiä vestibulaarisiin, visuaalisiin ja muihin korkeampiin hermostokeskuksiin. Sana “proprioseptio” on peräisin latinan kielestä ja muodostuu sanoista “proprius” (oma, itse) ja “perceptio” (havaitsemista, aistimista). Yhdessä nämä sanat viittaavat kehon oman asennon ja liikkeen havaitsemiseen. Tämä aisti perustuu kehon eri osissa oleviin proprioseptoreihin, jotka välittävät tietoa keskushermostoon kehon asennosta, lihasten jännityksestä ja nivelten liikkeestä. Proprioseptio on olennainen osa kehon tasapainon ja koordinaation ylläpitämistä.
Kuva 2. Suboccipitaaliset lihakset, nivelsiteen ja nivelkapselit ovat hyvin tiheästi hermotettuja asentotuntoreseptoreiden osalta.
Niskan proprioseption toimintahäiriöt erilaisten niskaongelmien vuoksi voivat muuttaa orientaatiota tilassa ja aiheuttaa epätasapainon tunnetta sekä huimausta. Perehtymällä tarkemmin kaularangan ja huimauksen väliseen monimutkaiseen suhteeseen voidaan saada arvokasta tietoa näiden oireiden taustalla olevista mekanismeista ja auttaa niskaperäisestä huimauksesta kärsiviä paremmin.
Niskaperäisen huimauksen määrittely
Niskaperäinen huimaus on huimauksen muoto, joka johtuu niskan toimintahäiriöstä tai vammasta. Tämän tyyppiseen huimaukseen liittyy lähes aina niskakipua, ja potilaat voivat kokea myös muita oireita, kuten päänsärkyä, niskan rajoittunutta liikkuvuutta ja jäykkyyden tunnetta. Niskaperäisen huimauksen diagnoosiin päädytään yleensä, kun kaikki muut mahdolliset huimauksen syyt on suljettu pois 1.
Niskaperäisen huimauksen määritelmä perustuu huimauksen ja niskaperäisten ongelmien väliseen selkeään yhteyteen, joka liittyy läheisesti kaularangan asennon muutoksiin tai liikkeisiin. Oireiden kesto voi vaihdella päivistä kuukausiin tai jopa vuosiin, ja jokainen huimausjakso kestää yleensä minuuteista tunteihin. Vaikka niskaperäisen huimauksen etiologia on edelleen osittain epäselvä, monet tapaukset liittyvät kaularangan mekaanisiin toimintahäiriöihin tai esimerkiksi whiplash-vammoihin. Yleinen käsitys on, että epänormaalit niskan proprioseptiiviset syötteet voivat olla keskeinen tekijä, joka johtaa pään ja kaulan asennon hahmottamisen vaikeuteen.
Niskaperäistä huimausta kuvataan usein epävakauden tai epätodellisuuden tunteeksi, aivan kuin ei olisi kunnolla “maadoittunut”. Jotkut potilaat kuvailevat tunnetta samankaltaiseksi kuin olisi pienessä humalassa. Kiertohuimaus eli vertigo ei kuulu niskaperäiseen proprioseptiseen huimaukseen, vaan se johtuu aina joko ääreishermoston vestibulaarisista häiriöistä tai keskushermoston vestibulaariratojen vaurioista.
Niskaperäisen huimauksen tutkiminen
Niskaperäisen huimauksen diagnosointi on monivaiheinen prosessi, joka vaatii kliinikoilta tarkkaa huomiota ja tietoa eri huimausten mekanismeista 2. Ensimmäinen askel on erotella eri huimausten syyt, kuten vestibulaariset syyt, mikä onnistuu perusteellisella haastattelulla ja vestibulaarisilla testeillä. Näiden testien avulla voidaan kartoittaa potilaan oireita ja sulkea pois sisäkorvan tai sentraaliset vestibulaariset ongelmat, jotka saattavat olla huimauksen taustalla 3.
Niskaperäistä huimausta epäillessä on erityisen tärkeää testata yläniskan liikkuvuutta ja kudosten arkuutta. Palpaatio eli kaularangan rakenteiden tunnustelu voi provosoida kipua ja joskus myös huimausta, mikä voi viitata niskaperäisiin syihin. Lisäksi niskan asentotuntoa voidaan testata niskan JPE-testillä (joint position error test). Tämä testi vaatii kuitenkin erityisiä välineitä, kuten päähän kiinnitettävän laser-osoittimen ja maalitaulun. Testin tarkoituksena on arvioida potilaan kykyä palauttaa päänsä alkuperäiseen asentoon silmät suljettuina, mikä antaa viitteitä niskan proprioseptiivisesta toiminnasta.
Niskaperäisen huimauksen selvittämiseksi voidaan toteuttaa myös provokaatiotestejä, kuten cervical torsion -testi tai SPNT-testi (smooth pursuit neck torsion test). Cervical torsion -testissä potilaan vartaloa kierretään puolelta toiselle samalla, kun pää pysyy paikallaan, mikä voi paljastaa kaularangan liikuttamiseen liittyviä aistiongelmia. SPNT-testissä potilasta pyydetään seuraamaan hitaasti liikkuvaa kohdetta silmillään samalla, kun vartaloa ja niskaa käännetään niin, että pää pysyy paikallaan. Tämä voi auttaa erottamaan niskaperäisen huimauksen syitä.
Kuva 3. Oleellista on selvittää huimauksen tyyppi ja mekanismit. Onko huimaus kiertävää vai dizziness-tyyppistä? Mikä provosoi huimauksen ja kuinka kauan huimaus kestää kerrallaan?
On tärkeää olla tietoinen, että on olemassa myös vakavampia niskaperäisiä huimauksen aiheuttajia, jotka voivat vaatia kiireellistä hoitoa. Esimerkiksi nikamavaltimoiden toimintahäiriöt ilmenevät useita minuutteja kestävänä huimauksena, joka liittyy pään ja niskan liikkeisiin. Muita oireita voivat olla niskakipu, päänsärky, kaksoiskuvat, nystagmus, nielemisvaikeudet ja muut aivohermo-oireet. Kuitenkin, jos potilas raportoi huimausta ilman muita valtimoperäisiä neurologisia oireita, on hyvin epätodennäköistä, että kyseessä olisi valtimon akuutti toimintahäiriö. Neurologiassa kunnostautunut terapeutti voi suorittaa myös HITS-testipatteriston, joka on helppo ja tehokas tapa tunnistaa vaskulaarinen iskeemiaperäinen huimaus 4.
Toinen niskaperäinen patologia voi olla kaularangan spinaalistenoosi, jossa selkäydinkanava voi ahtautua eri syistä. Selkäytimen takajuosteessa välittyy kehon proprioseptiivinen viesti, joten sen ahtautuminen voi johtaa merkittäviin proprioseptiivisiin häiriöihin ja epävakauteen. Tämäkin tila on suhteellisen helppo tunnistaa käyttämällä kaularangan myelopatia -testipatteristoa, jossa testataan kävelyä sekä refleksejä, jotka voivat paljastaa ylemmän motoneuronin häiriöitä 5.
Kuva 4. Kaularangan spinaalistenoosi voi johtaa selkäytimen asentotuntoratojen toimintahäiriöön ja epävakauteen.
Näiden testien avulla voidaan tunnistaa niskaperäisen huimauksen mahdollisia aiheuttajia ja suunnitella asianmukainen hoito. Huolellinen kliininen arviointi ja testaus ovat välttämättömiä, jotta voidaan varmistaa, että potilas saa oikean diagnoosin ja sitä kautta tehokkaan hoidon.
Niskan rooli tasapainossa ja koordinaatiossa
Kaularanka on keskeisessä roolissa ihmisen kehon toimintakyvyssä. Kaularangalle on asetettu haasteellinen tehtävä: sen tulee olla samalla hyvin tukeva rakenne ja toisaalta hyvin joustava ja liikkuva rakenne. Tämä vaatii monimutkaista biomekaanista rakennetta ja neuraalista säätelyä.
Tukevuutta tarvitaan, kun kaularanka kannattelee noin viiden kilon painoista päätä välillä hyvinkin haastavissa olosuhteissa. Lisäksi kaularanka toimii fyysisenä suojana ja “tunnelina” selkäytimelle, jonka kautta aivot kykenevät kommunikoimaan muun kehon kanssa.
Joustavuutta ja dynamiikkaa tarvitaan kaularangalta, kun liikumme, kääntelemme päätä, viemme katsetta eri suuntiin ja tasapainottelemme. Tämä kaikki tulee olla hyvin täsmällistä, hallittua liikettä, jotta pystymme orientoitumaan tilaan pystyasennossa.
Kaularangan ainutlaatuinen sijainti ja sen tiheä aistireseptoriverkosto tekevät siitä keskeisen osan proprioseptiivista järjestelmää, joka on välttämätön koordinoitujen liikkeiden suorittamisessa sekä asennon ja tasapainon ylläpitämisessä. Lisäksi kaularangan aisti-informaatio on syvällisesti yhteydessä keskushermoston näkö- ja tasapainojärjestelmiin.
Aivorungossa sijaitsevat vestibulaaritumakkeet ovat ensimmäinen linkkiasema, jossa proprioseptiiviset, visuaaliset ja vestibulaariset viestit yhdistetään. Tämän kollektiivisen tiedon avulla säädellään kehon asentoa, tasapainoa, lihastonusta sekä silmien vakautta erinäisten refleksien avulla. Näitä ovat esimerkiksi vestibulospinaalinen, cervico-oculaarinen, vestibulocolli- ja vestibulo-oculaariset refleksit. Nämä refleksit havainnollistavat kaularangan ja kehon aistijärjestelmien hienostunutta yhteistoimintaa, joka varmistaa sujuvan ja koordinoidun vuorovaikutuksen ympäristön kanssa. Nämä yhteydet mahdollistavat nopeat ja tarkat säädöt pään, silmien ja keskivartalon välisille liikkeille.
Kuva 5. Aivorungon vestibulaaritumakkeilla eri aistikanavien syöte yhdistetään ensimmäisen kerran. Näiltä tumakkeilta lähtee runsaasti erilaisia refleksejä, jotka tukevat näkökentän ja kehon vakautta, lihastonusta ja koordinaatiota.
Kaularangan aisti-informaation häiriöt, niskaa koskettavat vammat tai sairaudet, voivat merkittävästi vaikuttaa tähän yhdistämisprosessiin, johtaen sensorimotoriseen toimintahäiriöön. Tämä toimintahäiriö voi ilmetä huimauksena, tasapainon menetyksenä tai liikkeiden koordinoinnin vaikeutena, mikä voi huomattavasti heikentää yksilön elämänlaatua. Näiden neurologisten yhteyksien ymmärtäminen on olennaista asentotuntoon ja tilanhahmottamiseen vaikuttavien tilojen diagnosoimisessa ja hoidossa.
Hoito ja kuntoutus
Kaularankaperäisen huimauksen hoito vaatii hienovaraisen ja yksilöllisen hoitostrategian, joka kohdistuu erityisesti taustalla oleviin tasapainojärjestelmän ongelmiin ja aistihäiriöihin, jotka vaikuttavat yksilön oireisiin. Tämä lähestymistapa sisältää usein manuaaliterapian, proprioseptiivisen harjoittelun ja vestibulaarisen kuntoutuksen yhdistelmän, joilla pyritään lievittämään kaularangan häiriöistä johtuvaa huimausta ja parantamaan yksilön toimintakykyä.
Manuaaliterapian tekniikoilla, kuten pehmytkudosten ja kaularangan nivelten käsittelyllä, voidaan parantaa niskan liikkuvuutta ja lievittää jännitystä sekä arkuutta. Näillä tekniikoilla pyritään palauttamaan niskan normaalia toimintaa ja tasoittamaan proprioseptiivista aktiivisuutta 6. Proprioseptiivinen harjoittelu on toinen hoidon kulmakivi, jolla pyritään parantamaan kykyä havaita nivelten asentoa ja liikettä. Tällainen harjoittelu auttaa palauttamaan tarkemman käsityksen pään ja kaulan asennosta, mikä on tärkeää tasapainon ja tilan hahmottamisen kannalta.
Kuva 6. Niskan proprio-visuaalinen harjoite laser-valon avulla.
Vestibulaarinen kuntoutus kouluttaa aivoja paremmin prosessoimaan ja yhdistämään aistitietoa vestibulaarisesta järjestelmästä, silmistä ja niskasta 7. Vestibulaarisen kuntoutuksen harjoitukset voivat sisältää erilaisia pään ja vartalon liikkeitä, tasapainoharjoituksia sekä katseen kohdistamiseen liittyviä harjoituksia. Näiden interventioiden yksilöllinen räätälöiminen oirekuvan ja alkutestauksen perusteella mahdollistaa optimoida hoitotuloksia.
Hoitoprosessin aikana on tärkeää, että terapeuttien ja potilaiden välinen viestintä on sujuvaa ja jatkuvaa. Terapeutin tulee seurata asiakkaan edistymistä tarkasti ja tehdä tarvittavia muutoksia hoitosuunnitelmaan asiakkaan tarpeiden ja oireiden mukaisesti. asiakkaan aktiivinen osallistuminen kuntoutukseen ja kotiharjoitteiden tekeminen ovat myös keskeisessä roolissa hoidon onnistumisessa.
Kirjoittaja
Eetu Koivisto, osteopaatti
Lähteet
1. Sung YH. Upper cervical spine dysfunction and dizziness. J Exerc Rehabil. 2020;16(5):385-391. doi:10.12965/jer.2040612.306
2. Reiley AS, Vickory FM, Funderburg SE, Cesario RA, Clendaniel RA. How to diagnose cervicogenic dizziness. Arch Physiother. 2017;7(1):12. doi:10.1186/s40945-017-0040-x
3. Li Y, Yang L, Dai C, Peng B. Proprioceptive Cervicogenic Dizziness: A Narrative Review of Pathogenesis, Diagnosis, and Treatment. J Clin Med. 2022;11(21):6293. doi:10.3390/jcm11216293
4. Quimby AE, Kwok ESH, Lelli D, Johns P, Tse D. Usage of the HINTS exam and neuroimaging in the assessment of peripheral vertigo in the emergency department. J Otolaryngol – Head Neck Surg. 2018;47(1):54. doi:10.1186/s40463-018-0305-8
5. Cook C, Brown C, Isaacs R, Roman M, Davis S, Richardson W. Clustered clinical findings for diagnosis of cervical spine myelopathy. J Man Manip Ther. 2010;18(4):175-180. doi:10.1179/106698110X12804993427045
6. Yaseen K, Hendrick P, Ismail A, Felemban M, Alshehri MA. The effectiveness of manual therapy in treating cervicogenic dizziness: a systematic review. J Phys Ther Sci. 2018;30(1):96-102. doi:10.1589/jpts.30.96
7. Han BI, Song HS, Kim JS. Vestibular Rehabilitation Therapy: Review of Indications, Mechanisms, and Key Exercises. J Clin Neurol. 2011;7(4):184. doi:10.3988/jcn.2011.7.4.184
