Valmentajan käytännön opas kiihdyttävän juoksun biomekaniikkaan ja yksilölliseen kehittämiseen.
Kiihdytysvaihe on urheilusuorituksen kriittinen hetki, jossa pienet tekniset yksityiskohdat voivat tehdä suuren eron. Tässä blogikirjoituksessa esittelemme valmentajille konkreettisen toimintamallin kiihdytyskyvyn kehittämiseen – aina biomekaniikan perusteista yksilöllisten erojen tunnistamiseen ja havainnointiin. Käymme läpi, miten Vuemotionin askelanalyysien tuloksia voi hyödyntää harjoittelussa, ja esittelemme ThingLink-oppaan, joka havainnollistaa, miten uusi teknologia ja tehokas harjoittelu yhdistyvät käytännössä – erityisesti juniorijalkapallon valmennuksessa. Mukana on myös käytännön esimerkkejä ja kuvia, jotka auttavat tunnistamaan olennaisimmat kehityskohdat urheilijan liikkeessä.
Nopeus on monen urheilulajin ytimessä, mutta erityisesti kyky kiihdyttää, eli saavuttaa huippunopeus nopeasti, on olennainen kilpailuetu niin joukkue- kuin yksilölajeissa. Jalkapallossa tehokkaimmat suoritukset tapahtuvat useimmiten lyhyiden 5–20 metrin mittaisten kiihdytysten aikana. Pelaaja irtautuu puolustajasta, ehtii ensimmäisenä irtopalloon tai palaa riittävän nopeasti ”omaan asemaansa”. Vastaavia tilanteita löytyy yhtä lailla jääkiekosta, salibandysta tai koripallosta. (1)
Jalkapalloilijat tekevät ottelun aikana keskimäärin kymmeniä nopeita kiihdytyksiä ja hidastuksia (n. 80 molempia), joiden tarkka määrä vaihtelee pelipaikan mukaan. Nopeaa juoksua tulee pelipaikasta ja eri tutkimuksista riippuen noin 600–1200 m (25–35 km/h). Nämä toistuvat, korkean intensiteetin suoritukset ovat kriittisiä pelisuoritukselle, sillä ne vaativat suurta voimantuottonopeutta ja teknistä osaamista. On myös huomionarvoista, että nuorilla pelaajilla on havaittu jopa vanhempia pelaajia korkeampi määrä kiihdytyksiä minuuttia kohden, mikä korostaa tämän taidon merkitystä jo nuoremmissa ikäluokissa. Kiihdytyskyvyn kehittämiseen siis kannattaa panostaa keskittyen fyysisten osa-alueiden lisäksi teknisten elementtien valmentamiseen. (2)(3)(4)
Juoksun kiihdytysvaiheessa on monia yksityiskohtia, jotka vaikuttavat ratkaisevasti suorituksen onnistumiseen. Tehokas kiihdytys rakentuu ennen kaikkea hyvän lähtöasennon ja oikea-aikaisen voimantuoton varaan. Optimaalinen lähtöasento mahdollistaa kehon kallistamisen eteenpäin ja säärien asettamisen pieneen kulmaan alustaan nähden, mikä auttaa suuntaamaan voimaa tehokkaasti juoksun etenemissuuntaan. Ensimmäisten askelten aikana on tärkeää, että askelkontaktit osuvat hieman kehon painopisteen taakse, jolloin syntyy voimakas eteenpäin suuntautuva työntö. Voimantuoton kannalta olennaista on myös nilkan, polven ja lonkan tehokas ojennus, joka parhaimmillaan muodostaa yli 100 asteen kulman molempien reisien välille. Lisäksi nopea ja napakka askelkontakti, jossa nilkka osumahetkellä on kevyesti koukussa ja kontakti päättyy voimakkaaseen “nilkan ja säären rullaukseen”, maksimoi voiman siirtymisen eteenpäin. Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksena syntyy kiihdytys, joka luo vahvan perustan nopealle juoksulle ja paremmalle suorituskyvylle kiihdytyksessä.
Ilman yksityiskohtaista analyysiä monet tekniikkavirheet, kuten askeleiden puolierot, lantion asennon epätasapaino tai liian aikainen pystyasentoon nousu voivat jäädä silmämääräisesti arvioiden huomaamatta.
Valmentajan arjessa kuitenkin tarvitaan keinoja, joilla voidaan mitata nopeasti ja havainnollisesti ilman muun harjoittelun merkittävää häiritsemistä. Tällaiseksi ratkaisuksi nousee esimerkiksi Vuemotionin – tekoälypohjainen askelanalyysi, mikä antaa objektiivisen raportin keskeisistä juoksun muuttujista. (5)
Tehokas kiihdyttäminen ei ole pelkästään raakaa voimantuottoa, vaan ennen kaikkea teknistä osaamista.
Kiihdytyksen alkuvaiheessa urheilijan on tuotettava suurta voimaa nopeasti, mutta ratkaisevaa on sen suunta. Parhaat kiihdyttäjät eivät pelkästään työnnä suurella voimalla, vaan ohjaavat voimansa tehokkaasti eteenpäin. Tutkimukset osoittavat (6), että ensimmäisten neljän askeleen keskimääräinen voimasuhde (RFMEAN, Ratio of Forces) korreloi kiihtyvyyden kanssa vahvemmin kuin pelkkä voiman määrä. RF mittaa, kuinka suuri osa kokonaisvoimasta (FR) suuntautuu horisontaalisesti (FH), ja sitä voidaan laskea kaavalla:
RF = FH / FR.
RF toimii siis tehokkaan kiihdytyksen teknisen laadun mittarina. Urheilija voi tuottaa paljon voimaa, mutta jos se ei suuntaudu oikein, liike ei etene optimaalisesti. Koska jopa 70 % maksiminopeudesta saavutetaan jo neljän ensimmäisen askeleen aikana, oikean voimasuunnan hallinta on suorituskyvyn ytimessä. Valmennuksessa kannattaa siksi kiinnittää huomiota paitsi voiman määrään, myös siihen, miten kehon ja raajojen asento tukee sen tehokasta suuntaamista.
Mitkä kehon asennot ja liikkeet tukevat tätä tehokasta voiman suuntaamista?
1. Tukijalan kontakti suhteessa painopisteeseen
Mitä lähempänä tukijalka on kehon massakeskipistettä maakosketuksen hetkellä, sitä suurempi on tyypillisesti RF-arvo (r = −0.672). Tämä tarkoittaa, että jalka ei saisi osua liikaa vartalon eteen, vaan tulisi pyrkiä painamaan askel mahdollisimman lähelle tai hieman taakse painopisteestä. Parhaat pikajuoksijat pystyvät kolmella ensimmäisellä kontaktilla painamaan tukijalan jopa painopisteen taakse. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että ylävartalo tulisi myös olla voimakkaasti kallistuneena eteenpäin (Kuva 1). (6)
Kiihdytyksen alkuvaiheessa urheilijan kehon kallistus on ratkaisevassa roolissa. Mitä jyrkemmässä kulmassa keho kallistuu eteenpäin, sitä enemmän voimaa suuntautuu juoksusuuntaan (7). Tämä on tietysti mahdollista vain, jos urheilijalla on riittävästi voimantuottonopeutta ja hyvä tekninen osaaminen. Liikkeellelähdössä tyypillinen kulma voi olla jopa 40 astetta ja askel askeleelta asento kohoaa kohti pystyasentoa. Jalkapallossa ja muissa reaktiivisissa lajeissa tämä tapahtuu usein ilman valmista lähtöasentoa, mikä korostaa liikekontrollin ja kehonhallinnan merkitystä. (8)
Kuva 1. Kehon kallistuskulma kiihdytyksen eri vaiheissa.
Painopiste hallintaan ja askel oikeaan paikkaan
Yksi yleisimmistä virheistä junioriurheilijoilla on nousta liian nopeasti pystyyn kiihdytyksen alkuvaiheessa. Tämä johtaa siihen, että kehon painopiste karkaa taakse ja askeleen voima suuntautuu liikaa ylöspäin, mikä heikentää horisontaalista voimantuottoa ja hidastaa kiihtyvyyttä. Tällöin jalka ei työnnä maata taakse, vaan ennemmin “astuu sen päälle”. Tämä näkyy helposti Vuemotionin askelanalyysissä ja analyysin muuttujissa. (5).
Optimaalisessa kiihdytyksessä jalan kontakti tulee hieman kehon painopisteen taakse. Tämä parantaa horisontaalista voimantuottoa ja mahdollistaa sujuvamman siirtymisen seuraavaan askeleeseen. Liiallinen jalan vieminen taaksepäin voi kuitenkin heikentää impulssia, joten jalan sijoittaminen oikeaan kohtaan vaatii yksilöllistä hienosäätöä. (9)
Kuva 2. Painopisteen sijainti suhteessa tukijalkaan. Lähteet: (6) (7)(10)(11)(12)
Harjoitusvinkki: Harjoita taakse suuntautuvaa työntöä vastusvedoilla, etunojalähdöillä ja staattisilla etunoja-asennoilla.
Tässä kokonaisuudessa VueMotionin AI-analyysi tarjoaa valmentajalle arvokkaan työkalun: se näyttää tarkasti jalan kosketusetäisyyden suhteessa kehon painopisteeseen jokaisella askeleella. Näin on mahdollista tunnistaa, milloin askel karkaa tehottomaksi ja ohjaa sitä kautta urheilijaa löytämään toimivan juoksuasennon.
Podcast vartalon kallistuksesta ja painopisteen sijainnista suhteessa tukijalan kontaktiin. Vertailussa pikajuoksijoiden sekä nopeiden ja hitaiden jalkapalloilijoiden eroja kiihdytyksessä. LINKKI PODCAST
2. Jalkaterän ja säären suuntautuminen maakosketuksessa
Pienempi jalkaterän kulma maakosketuksessa (Kuva 3), eli jalkaterän suuntautuminen enemmän eteenpäin vaakasuunnassa, on yhteydessä korkeampaan RF-arvoon (r = −0.724). Pienempi jalkaterän kulma tarkoittaa konkreettisesti sitä, että mitä korkeampana kantapää on maasta, sitä pienempi on kulma suhteessa horisontaalitasoon. Valmentajien tulisi kiinnittää erityistä huomiota jalkaterän ja säären asentoon kontaktin aikana, sillä näiden rakenteiden eteenpäin suuntautunut asento tukee tehokkaampaa voimantuoton suuntaamista ja siten parempaa kiihtyvyyttä. (6)
Mitä enemmän säären kulma suuntautuu eteenpäin jalan osuessa maahan (kuva 3), sitä korkeampi RF-arvo on (r = −0.764). Näin ollen juoksuasennon tulisi olla “eteenpäin hyökkäävää” ja aktiivisesti alle taakse painava, jotta säären kulma ei ole liian pystyasennossa. (6)
Kuva. Eri kulmat kiihdytyksessä. Mukaeltu Lähteestä: (6)
Nilkkanivelen toiminta on tärkeä osa tehokasta kiihdyttämistä, mutta sen optimaalinen toimintatapa ei ole yksiselitteinen. Tutkimuksissa on esitetty kaksi hieman erilaista näkökulmaa siitä, millainen nilkan toiminta tukee parhaiten horisontaalista voimantuottoa. Toisaalta dorsifleksion eli nilkan koukistuksen vähentäminen heti tukivaiheen alussa voi lisätä horisontaalista ulkoista voimantuottoa merkittävästi, vähentämällä kontaktiaikaa ja tehostamalla voimantuottoa. Ajatuksena on, että “jäykempi” nilkka mahdollistaa voiman suuntaamisen suoraan eteenpäin. (9)
Toisaalta toinen tutkimusnäkökulma nostaa esiin kontaktivaiheen nilkan koukistuksen merkityksen osana niin sanottua shin roll -mekanismia. Tässä mallissa nilkan tulisi olla koukussa, mutta kontaktin jälkeen antaa hieman periksi, mistä kantapää vajoaa hieman alaspäin. Tämä mahdollistaa säären asennon muuttumisen lähemmäksi vaakasuuntaa ja sitä kautta tukee juoksijan kykyä suunnata voimaa eteenpäin. Mitä enemmän siis nilkan kulma muuttuu, sitä enemmän sääri on eteenpäin suuntautunut. Suurempi nilkan koukistuminen tukivaiheen alussa onkin tutkimuksissa yhdistetty korkeampaan horisontaaliseen voimantuottoon (RF). (6)(11)
Kuva 4. Havainnollistava kuva säärikulman ja säärirullauksen liikkeestä askelkontaktin aikana.
Liike alkaa kontaktivaiheesta, jossa kulma on suuri ja etenee ponnistusvaiheeseen, jossa kulma pienenee. Tämä eteenpäin suuntautuva pyörähdys (säärirullaus eng. shin roll) on keskeinen juoksun horisontaalisen voimantuoton kannalta.(11)
Näiden kahden lähestymistavan välillä ei ole välttämättä ristiriitaa, vaan kyse voi olla painotuseroista ja urheilijan yksilöllisestä kyvystä tuottaa horisontaalista voimaa. Toisessa korostetaan nilkan reaktiivisuutta ja toisessa mallissa säären liikkeen suuntaa kontaktin aikana ja kehon asennon hallintaa. Molemmat näkökulmat tukevat ymmärrystä siitä, että nilkan toiminta kiihdytyksen alkuvaiheessa vaikuttaa voimantuoton suuntaan ja juoksutekniikan laatuun. Valmennuksessa voi olla hyödyllistä yhdistää molempia lähestymistapoja: kehittää nilkan voimaa ja elastisuutta, mutta myös ymmärtää säären liikkeen ja kehon asennon vaikutusta kokonaisjuoksun tehokkuuteen. Kuvassa 2. on kuvattu vielä molempien lähestymistavan edut.
Kuva 5. Nilkan toiminta askelkontaktissa kiihdytyksen aikana.
Harjoitusvinkki: Nilkan stifness ominaisuuksia kehittävät nilkan isometriset ja eksentriset harjoitteet ja myös erilaiset reaktiiviset hyppelyharjoitteet. Näiden lisäksi nilkan shin – roll tyyppiset nilkan liikkuvuutta kehittävät harjoitteet, missä nilkka koukistuneena rullataan polvea eteenpäin, ovat suositeltavia kiihdytyksen tehokkuuden lisäämiseksi. Huomio myös nilkan riittävä liikkuvuus, jotta kiihdytyskontaktissa on nilkan riittävä dorsifleksio. Nilkan liikkuvuutta voit testata esim. seinää vasten polven kosketuksella ja mitata varpaiden etäisyys seinästä. Kiihdytyksessä teknisenä ohjeena voisi olla, että potkaise vapaan jalan jalkaterä tukijalan polven läpi”, joka tukee säären hallittua eteenpäin suuntautuvaa kallistumista (shin drop -strategia).
VueMotionin AI-analyysi tekee näkymättömästä näkyvää. Se tuottaa yksityiskohtaisia mittauksia nilkan kulmasta ja sen muutoksista jokaisen askeleen aikana. Kuvan avulla valmentaja voi arvioida, onko nilkka riittävästi koukussa kontaktin alussa ja kuinka paljon nilkka vajoaa kontaktin aikana. Näiden tietojen avulla voidaan yksilöllisesti säätää tekniikkaa ja suunnata harjoittelua eli kehittää sekä nilkan elastisuutta että säären liikekontrollia.
3. Askelpituus ja askeltiheys
Kiihdytysvaiheessa ensimmäiset 4–6 askelta ovat ratkaisevia. Näissä askelissa urheilijan on lisättävä nopeutta joka askeleella ilman, että askeltiheys heikkenee. Kiihdytyksessä nopeilla jalkapalloilijoilla askeltiheys ensimmäisillä askelilla on 4,6 + 0,24 askelta sekunnissa, mikä on riittävä ja tavoiteltava taso. Kiihdytyksessä askelpituus kasvaa asteittain, mutta tärkeää on säilyttää korkea askelfrekvenssi ja pyrkiä työntämään lähes loppuun asti varpaiden viistäessä maata, sillä korkea askelfrekvenssi tukee alkukiihdytyksessä juoksun tehokkuutta RFMEAN (r=0,715). Suurempi askeltiheys ensimmäisten askelten kiihdytyksessä liittyy siis tyypillisesti pienempään pystysuuntaiseen voimaan ja suurempaan horisontaaliseen tehoon. (10)
Vaikka askeltiheys (frekvenssi) ja askelpituus ovat kumpikin tärkeitä juoksun kiihdytyksessä, niiden välinen suhde on kiihdyttävän juoksun kannalta ratkaiseva. Alkuvaiheen kiihdytyksessä urheilijan ei tulisi yrittää “pitkiä askelia” liian varhain, sillä se johtaa usein jarruttavaan kontaktiin ja menettää horisontaalista voimaa ja vähentää RF-arvoa. Sen sijaan paras suorituskyky saavutetaan, kun askelpituus kasvaa asteittain jokaisen askeleen mukana, samalla kun askeltiheys pysyy korkeana. (6)
Askelpituuden ja askeltiheyden optimaalinen tasapaino on monesti yksi kehittämisen kohde ja tähän Vuemotionin Ai-askelanalyysi auttaa, kun pääsee vertailemaan muuttujia jokaiselta askeleelta.
Harjoitusvinkki: Kiihdytysharjoitteita, missä on merkittyjä asteittain kasvavia välejä. Korosta ensimmäisten askelten frekvenssiä (3–4 askelta), minkä jälkeen keskitytään asteittain askelpituuden lisäämiseen 14 askeleeseen asti. Erittäin hyödyllinen on venyvä kuminauha, missä on optimaalisesti asteittain pitenevät askelmerkit.
3. Kontakti- ja lentoajat
Kontaktiaika ja lentoaika ovat myös tärkeitä muuttujia kiihdytysvaiheessa, jota seuraamalla voidaan saada tietoa kiihdytyksen voimasta ja sen suunnasta. Hyvä kiihdyttäjä käyttää maassaoloajan tehokkaasti tuottaakseen voimaa taaksepäin. Eliittitason jalkapalloilijoilla kontaktiaika ensimmäisillä kolmella askeleella on tyypillisesti 0,15–0,18 sekuntia ja pienenee askelten edetessä 0,10–0,13 sekuntiin. Lentoajat taas nousevat kolmannessa kontaktissa jo 0,09 sekuntiin. Vastaavasti pikajuoksijoilla kolmannen kontaktin lentoaika on keskimäärin 0,06 sekuntia, mikä kertoo jo voimantuoton suunnasta.(13)
Usein myös kontaktiaikojen epätasapaino paljastaa yksipuolisen voimantuoton: toinen jalka työntää ja toinen kulkee mukana kiihdyttämättä vauhtia jokaisella askeleella. Tämä näkyy myös askelpituuden epäsymmetriana ja voi johtaa tehottomaan liikkeeseen tai loukkaantumisriskeihin. Valmentajan on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, työntääkö urheilija molemmilla jaloilla symmetrisesti ja mihin suuntaan voima suuntautuu.
Jalkapallon kaltaisissa lajeissa toispuolinen kuormitus, kuten potkiminen ja suunnanmuutokset, johtaa usein voimaepäsymmetrioihin pelaajien alaraajoissa ja vartalossa. Haitalliset epäsymmetriat heikentävät suorituskykyä, lisäävät energiankulutusta tai loukkaantumisriskiä. Yli 15 %:n epäsymmetriat on yhdistetty kohonneeseen loukkaantumisriskiin. Tekoälypohjaiset analyysityökalut voivat auttaa tunnistamaan näitä eroja. (14)
4. Reisien välinen kulma – askelvoiman näkymätön moottori
Yksi tärkeä biomekaaninen muuttuja kiihdytyksessä on reisien välinen kulma toe-off-vaiheessa eli silloin, kun tukijalka irtoaa maasta. Kyse on siitä kulmasta, jonka urheilijan reidet muodostavat keskenään ponnistushetkellä. Toisin sanoen, kuinka pitkälle takajalan reisi on ojentunut taakse ja kuinka korkealle etujalan reisi on noussut eteen. Tämä “reisisaksi” kertoo paljon kehon asennosta ja valmiudesta seuraavaan askelkiertoon.
Huippupikajuoksijoille on tyypillistä suuri reisien välinen kulma ponnistushetkellä (yli 100 astetta)(7). Jalkapalloilijoilla taas reisien välinen kulma jää usein pienemmäksi. Heidän työntönsä on maltillisempi, eikä takajalka ojennu yhtä pitkälle taakse, eikä etujalka nouse yhtä ylös. Tämä johtuu osin lajikohtaisista vaatimuksista, kuten suunnanmuutoksista, väsymyksestä, varusteista ja kenttäolosuhteista, mutta myös mahdollisista rajoitteista liikkuvuudessa, tekniikassa tai voimantuotossa. Suurempi reisisaksi tukee pidempää askelta ja tehokkaampaa voimantuottoa. Takajalan tehokas ojennus mahdollistaa maksimaalisen tehokkaan työnnön taakse ja samalla etujalan nousu valmistelee nopeaa ja rytmikästä seuraavaa askelta. Takimmaista jalkaa ei tarvitse kuitenkaan ojentaa ihan loppuun asti, sillä kontaktiaika nopeutuu ja se pienentää myös jalan pyörimissädettä ja sitä kautta helpottaa jalan heilahdusta eteenpäin. (15)
Heilahdusjalan kulma kontaktissa suhteessa tukijalan sääreen, on keskeinen tekijä myös lähtönopeuden kannalta. Kun heilahdusvaihe päättyy nopeasti ja polvet ovat lähellä toisiaan kontaktissa, maakosketuksen kesto lyhenee ja voimantuotto suuntautuu oikeaan suuntaan.
Tyypillisiä virheitä ovat heilahdusjalan jääminen taakse liian pitkäksi aikaa ja liiallinen taakse ojentuminen, mikä pidentää maakosketusta ja heikentää kiihtyvyyttä. Huippu-urheilijoilla nähdään usein matala kantapään palautus, suuri reisien välinen kulma ja tarkka jalkaterän asento kontaktivaiheessa. Näitä voidaan kehittää harjoitteilla, jotka kohdistuvat jalkatyöntöön, lonkankoukistajien vahvistamiseen ja heilahdusvaiheen hallintaan.
Yhteenvetona voidaan todeta, että optimaalinen reisien erottelukulma on tärkeä osa hyvää kiihdyttämistä. Reisien välinen kulma on oltava suuri ponnistusvaiheessa ja pieni maakosketuksessa. Nämä kaksi muuttujaa ovat tehokkaan, nopean ja turvallisen kiihdyttämisen tunnusmerkkejä. Tämä ero selittää miksi hyvät kiihdyttäjät kiihdyttävät nopeammin.
Jos halutaan kehittää jalkapalloilijan kiihdytys- ja nopeusominaisuuksia, kannattaa tarkastella myös reisien välistä kulmaa ja niiden puolieroja. Harjoitteilla, jotka kehittävät lonkanliikkuvuutta, voimaa ja koordinaatiota, voidaan asteittain kehittää myös reisien saksaavuutta.
Tässä vielä lyhyt podcast reisien välisestä kulmasta (6 min). Perustuu siis tutkimuksiin ja on tekoälyllä luotu podcast: LINKKI PODCAST
Kiihdyttäminen ei ole vain fyysinen kyky, vaan se on myös biomekaaninen kokonaisuus, joka vaatii kehonhallintaa, tekniikan ymmärrystä ja systemaattista harjoittelua. Valmentajan työkalupakissa on tärkeää olla keinoja, joilla voidaan objektiivisesti mitata ja seurata näitä yksityiskohtia.
Vaikka kiihdyttävän juoksun biomekaniikassa on tunnistettavissa yleisiä lainalaisuuksia, kuten kehon kallistuskulma tai painopisteen sijainti, niin urheilijoiden liikkumisessa esiintyy silti merkittävää yksilöllistä vaihtelua. Eri urheilijoiden välinen voimantuotto, kehon asennot ja juoksurytmi voivat poiketa toisistaan merkittävästi. Useimmat urheilijat sijoittuvat näiden ääripäiden väliin, ja juuri siksi valmennuksessa on tärkeää lähestyä jokaista urheilijaa yksilöllisesti ei välttämättä yhden mallin mukaan.
Juoksutekniikkaa ei myöskään tulisi muuttaa vain muutoksen vuoksi. Jokaisella teknisellä säätämisellä tulisi olla selkeä tavoite ja perustelu. Suurin riski voi olla se, että yritetään matkia huippu-urheilijoiden tyyliä ymmärtämättä, miksi se toimii juuri heille. Jos muutos ei perustu urheilijan omiin tarpeisiin ja kykyihin, niin se voi jopa heikentää suorituskykyä, erityisesti kilpailutilanteissa, joissa liikkeen on tapahduttava automaattisesti. Siksi valmentajan kannattaa aina ensin pysähtyä miettimään: Mikä osa urheilijan juoksussa kaipaa kehitystä? Mitä muutoksella halutaan saavuttaa? Kun kehittäminen tehdään suunnitelmallisesti ja laadukkaasti havainnoiden, harjoitellen ja palautteen avulla suoritusta kehittäen, niin tuloksena voi olla teknisesti parempi ja nopeampi kestävämpi kiihdytyssuoritus. (17)
Parhaat kiihdyttäjät eivät ainoastaan tuota voimaa, vaan he suuntaavat sen oikeaan suuntaan. Harjoittelun painopistettä kannattaa suunnata erityisesti seuraaviin teknisiin seikkoihin:
- Pidä tukijalka lähellä kehon painopistettä ja jopa painopisteen takana.
- Suuntaa sääri ja jalkaterä kontaktissa selkeästi eteenpäin.
- Pidä nilkka koukussa noin 100 astetta riittää.
- Hyödynnä mahdollisesti nilkan aktiivista koukistusta tukivaiheen alussa.
- Kehitä ensimmäisille askelille hyvä ja aktiivinen askelfrekvenssi ja pidennä sitä vähitellen aina 14 askeleeseen asti.
- Kehitä reisien saksaavuutta.
Nämä tekijät ovat valmennettavissa ja niiden vaikutusta voidaan seurata Vuemotionin analytiikan avulla konkreettisesti. Vuemotionin tekoäly sovellus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kenttäolosuhteissa selvittää urheilijan kehittämisen kohteet ja tuoda sitä kautta laatua yksilölliseen ja urheilijalähtöiseen valmennukseen. Alla on ohjeita jalkapalloilijan kiihdyttämisen kehittämiseen. Voit hyödyntää alla olevaa Thinglink materiaalia omassa valmennuksessasi.
Saavutettava linkki
<iframe width=”960″ height=”540″ data-original-width=”1920″ data-original-height=”1080″ src=”https://www.thinglink.com/view/scene/1963650270697095845″ type=”text/html” style=”border: none;” webkitallowfullscreen mozallowfullscreen allowfullscreen scrolling=”no”></iframe><script async src=”//cdn.thinglink.me/jse/responsive.js”></script><br/><a href=”https://www.thinglink.com/view/scene/1963650270697095845/accessibility” target=”_blank” rel=”noopener noreferrer”>Klikkaa tästä avataksesi saavutettavan näkymän tästä sisällöstä</a>
Kirjoittanut: Kimmo Kantosalo, Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu
Thinglink materiaali: Ilias Bichri & Johannes Jeskanen. Linkki Opinnäytetyöhön: Bichri, Ilias; Jeskanen, Johannes. (2025). Kiihdyttämisen analysointi ja kehittäminen juniorijalkapallossa – käytännön opas harjoittelun ja valmennuksen tueksi.
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025060118916
1. Haugen T, Buchheit M. Sprint Running Performance Monitoring: Methodological and Practical Considerations. Sports Medicine. 2016 May 1;46(5):641–56.
2. Vigh-Larsen JF, Dalgas U, Andersen TB. POSITION-SPECIFIC ACCELERATION AND DECELERATION PROFILES IN ELITE YOUTH AND SENIOR SOCCER PLAYERS [Internet]. Available from: www.nsca.com
3. Bradley PS, Carling C, Gomez Diaz A, Hood P, Barnes C, Ade J, et al. Match performance and physical capacity of players in the top three competitive standards of English professional soccer. Hum Mov Sci. 2013 Aug;32(4):808–21.
4. Gualtieri A, Rampinini E, Dello Iacono A, Beato M. High-speed running and sprinting in professional adult soccer: Current thresholds definition, match demands and training strategies. A systematic review. Vol. 5, Frontiers in Sports and Active Living. Frontiers Media SA; 2023.
5. Bichri I, Johannes J, Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Kiihdyttämisen analysointi ja kehittäminen juniorijalkapallossa. Käytännön opas harjoittelun ja valmennuksen tueksi. 2025.
6. King D, Burnie L, Nagahara R, Bezodis NE. Relationships between kinematic characteristics and ratio of forces during initial sprint acceleration. J Sports Sci. 2022;40(22):2524–32.
7. Walker J, Bissas A, Paradisis GP, Hanley B, Tucker CB, Jongerius N, et al. Kinematic factors associated with start performance in World-class male sprinters. J Biomech. 2021 Jul 19;124.
8. Morin JB, Edouard P, Samozino P. Technical ability of force application as a determinant factor of sprint performance. Med Sci Sports Exerc. 2011;43(9):1680–8.
9. Bezodis NE, Trewartha G, Salo AIT. Understanding the effect of touchdown distance and ankle joint kinematics on sprint acceleration performance through computer simulation. Sports Biomech. 2015 Apr 3;14(2):232–45.
10. Takai Y, Miyazaki T, Sugisaki N, Yoshimoto T, Mitsukawa N, Kobayashi K, et al. Spatiotemporal and kinetic characteristics during maximal sprint running in fast running soccer players. PLoS One. 2025 May 1;20(5):e0322216.
11. Alt T, Oeppert TJ, Zedler M, Goldmann JP, Braunstein B, Willwacher S. A novel guideline for the analysis of linear acceleration mechanics–outlining a conceptual framework of ‘shin roll’ motion. Sports Biomech. 2022;
12. Morin JB, Edouard P, Samozino P. Technical ability of force application as a determinant factor of sprint performance. Med Sci Sports Exerc. 2011;43(9):1680–8.
13. Murata M, Takai Y, Kanehisa H, Fukunaga T, Nagahara R. Spatiotemporal and kinetic determinants of sprint acceleration performance in soccer players. Sports. 2018 Dec 1;6(4).
14. Maly T, Hank M, Verbruggen FF, Clarup C, Phillips K, Zahalka F, et al. Relationships of lower extremity and trunk asymmetries in elite soccer players. Front Physiol. 2024;15.
15. Li SL, Ma TT. Kinematic comparison of support and swing techniques between elite and sub-elite athletes during the 30-m acceleration of sprint running. Int J Perform Anal Sport. 2020 Jul 3;20(4):709–19.
16. Wild, J. Changing the Sprint Acceleration Techniques of Team Sport Athletes – Part I. Sportsmith. 2024. Saatavilla: https://www.sportsmith.co/articles/changing-the-sprint-acceleration-techniques-of-team-sport-athletes-part-i/ (viitattu 28.6.2025).17. Wild, J. Changing the Sprint Acceleration Techniques of Team Sport Athletes – Part II. Sportsmith. 2024. Saatavilla: https://www.sportsmith.co/articles/changing-the-sprint-acceleration-techniques-of-team-sport-athletes-part-ii/ (viitattu 28.6.2025).
