Julkaistu Jätä kommentti

VK-Kustannus ja IntensivePT yhteistyöhön

IntensivePT on vuonna 2012 Ruotsissa perustettu personal trainer -koulutus, joka aloitti toimintansa Suomessa syksyllä 2019. Suomen ja Ruotsin lisäksi IntensivePT toimii Virossa ja Islannissa kouluttaen vuosittain satoja uusia kansainvälisiä personal trainereita.

Koulutus on suurimmilta osin etäkoulutus, jonka nykyaikaisten opetusmenetelmien ansiosta koulutukseen voi osallistua kotoa käsin miltä tahansa paikkakunnalta. Opintojen kesto on myös joustava, sillä opinnot saa suorittaa omaan tahtiin. Koulutuksessa huomioidaan näin esimerkiksi oppimisvaikeudet, ja toisaalta myös nopeat oppijat, joille sopii intensiivisempi opiskelutahti.

Teoriaopintoihin kuuluvat kaikki personal trainerin työn keskeisimmät aiheet, kuten anatomian, fysiologian, ravitsemuksen, ohjelmoinnin, biomekaniikan, urheilutieteen, liikkuvuuden ja urheiluvammojen opinnot. Lisäksi luennoilla käsitellään muun muassa PT:nä työskentelyä, markkinointia ja keinoja menestyä PT:nä. Käytännön osassa harjoitellaan personal trainerin työtä erilaisten ohjaamisharjoitusten avulla. Kaikkia näitä osa-alueita testataan loppukokeissa, jotka läpäistyään oppilas valmistuu personal traineriksi kansainvälisellä lisenssillä.

Tulevaisuudessa IntensivePT Suomi tulee tarjoamaan 6-10 PT-koulutusta vuodessa, joiden lisäksi tullaan lanseeraamaan erikoistumiskoulutuksia, joihin valmistuneet PT:t voivat osallistua.

Lisätietoja: www.intensivept.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *