Julkaistu

Leikattujen ja fysioterapialla hoidettujen ristisidepotilaiden välillä ei eroa 20 vuoden seurannassa

[et_pb_section bb_built=”1″][et_pb_row][et_pb_column type=”4_4″][et_pb_text]

Leikattujen ja fysioterapialla hoidettujen ristisidepotilaiden välillä ei eroa 20 vuoden seurannassa, vaikka he olivat korkean tason nuoria urheilijoita.

Hollantilainen pitkän seuranta-ajan (20 vuotta) kohorttitutkimus osoitti, että edes erittäin urheilullisilla potilailla ristisiderepeämän hoitona leikkaus ei ole sen parempi vaihtoehto kuin fysioterapia.

Aiemmin ajateltiin, että ristisiderepeämä pitää leikata. Näin täytyisi tehdä ennenkaikkea nuorilla urheilullisilla potilailla. Uudemmat tutkimukset ovat sen sijaan osoittaneet, että konservatiivisesti hoidetut potilaat pärjäävät yhtä hyvin kuin leikatut. Sen sijaan pitkän ajan seurantatuloksia ei ole vielä ole paljoa esitetty. Hollantilainen tutkimusryhmä tutki tässä pitkässä seurantatutkimuksessa juuri tätä asiaa.

Tutkittavat koostuivat 50 urheilevasta nuoresta potilaasta, joilla todettiin ristisiteen repeämä 90 luvun puolivälissä. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana kaikki saivat konservatiivista hoitoa koostuen fysioterapiasta (harjoittelua ja neuvontaa). Niitä potilaita, jotka kokivat polvensa 3 kuukauden jälkeen stabiiliksi, ei leikattu. Vastaavasti taas ne potilaat, jotka tämän kolmen kuukauden jakson jälkeen vielä kärsivät instabiliteettista (”giving way”), leikattiin. Näissä molemmissa ryhmässä oli alun perin 25 urheilijaa.

Potilaita seurattiin yhteensä 20 vuoden ajan. Uskomattomalla tavalla tutkijat sanovat, että tutkimusryhmästä ei menetetty yhtään osallistujaa, vaan kaikkien 50 tutkittavan tulokset saatiin tämän pitkän seuranta-ajan jälkeenkin kerättyä. Kiinnostuksen kohteena olivat seuraavat mittaukset: artroosin muodostuminen (röntgenkuva), myöhemmät meniskusleikkaukset, erilaiset toiminnalliset testit ja kyselyt (mm. KOOS, Lysholm, IKDC, Tegner ja yhdenjalan hyppytesti) sekä polven anatominen stabiliteetti ja meniskustestit.

Tuloksena nähtiin, että anatominen stabiliteetti oli parempi leikatuilla, mutta sen sijaan toiminnallisissa testeissä ja kyselyissä ryhmien välillä ei ollut eroa. Artroosia oli hiukan enemmän leikatuilla, mutta meniskusstatuksessa ei ollut eroa. Tutkijaryhmä päätteli tuloksista, että konservatiivinen hoito fysioterapian keinoin täytyy olla myös urheilullisilla nuorilla henkilöillä ensimmäinen hoito-optio ristisiteen repeämän hoidossa.

Kommentti: Kudosperäinen päättely murtuu useilla alueilla TULE-vaivoista kärsivien potilaiden kohdalla (polvi, olkapää, selkä, niska). Operatiivinen hoito ei näytä olevan sen vaikuttavampaa kuin hoito fysioterapian keinoin. Tosin tähän asti esimerkiksi ristisiderepeämien suhteen on silti vielä uskottu, että heidät täytyy leikata. Pitkäaikaisseurantatuloksia ei ole vielä paljoa esitetty. Nyt vaikuttaa siltä, että ehkä ei edes nuoria urheilijoita tarvitse välttämättä leikata.

Kliininen vinkki: Paras alkuajan seurannan merkki on instabiliteettitunne. Eli ensimmäiset 3 kuukautta kannattaa luultavasti aina odottaa. Ne, joilla tämän jälkeen esiintyy vielä ”giving way”, voidaan ajatella leikkaushoitoa.

Kuriosieetti: Juuri tällä kaudella Sveitsin alppihiihtomaajoukkueessa on kaksi urheiljaa, joilla oli viime kaudella ristisiderepeämä, mutta heitä ei ole leikattu. Mielenkiintosita nähdä heidän menestyksensä tällä kaudella.

Prof. Hannu Luomajoki, ft OMT, FT

Alkuperäinen tutkimus
van Yperen, D. T., Reijman, M., van Es, E. M., Bierma-Zeinstra, S. M. A., & Meuffels, D. E. (2018). Twenty-Year Follow-up Study Comparing Operative Versus Nonoperative Treatment of Anterior Cruciate Ligament Ruptures in High-Level Athletes. Am J Sports Med, 46(5), 1129-1136. doi: 10.1177/0363546517751683

Artikkelin alkuperäisen version voi tilata VK-Kustannukselta osoitteesta pasi.kokkonen@vk-kustannus.fi

[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][/et_pb_section]