Onko fysioterapeutti terveydenhuollon ammattihenkilö, joka aikanaan halusi lääkikseen, mutta ei lukuisista yrityksistä ja sinnikkäistä ponnisteluista huolimatta päässyt? Saati liikunnan opeksikaan? Onko fysioterapeutti terveydenhuollon eksynyt ja traumatisoitunut ammattihenkilö, jonka sielussa on pohjattoman kaivon kaiku? Sellainen, joka heikkoina hetkinä kouraisee etuaivolohkoa muistuttaen riittämättömyydestä ja ammatillisesta ahdistuksesta? Tuttuja tunteita, joita lievitetään tiedoilla ja taidoilla. Niillä, joilla päteä ja elvistellä tilanteen tullen sekä nostaa itseään jalustalle saadakseen huomiota. ”Katsokaa, täällä minä olen!”, huutaa pieni fysioterapeutti datavirrassa. Pätemisestä huolimatta kaiku ei kuitenkaan hellitä otettaan. Tietoisuutta kouraissut käsi, kuuluu kaipuulle ja se nostaa päätään yhä uudestaan kysyen ”minne kuulut, mitä teet, kuka olet?”. Vastausta haetaan luonnollisesti kollegiaalisista keskusteluista, joita jatketaan mieluiten samanmielisten kanssa. Kuppikunta on syntynyt ja ”yhdessä-olemme-enemmän”.
Voisimme kuitenkin olla vielä enemmän. Ja, jotta tämä olisi mahdollista, tulee fysioterapian alana jättää taakseen kuppikunnat, hommata yhteinen kieli ja identiteetti. Sellainen, joka on vahvempi kuin yksilön ja ryhmän. Näin ajattelevat Jari Tapio ja Ville Vilen, joille kumarran tätä kirjoittaessani pyllistelemättä kenellekään toiselle. He eivät nimittäin vain ajattele, vaan he aidosti tekivät jotain asian eteen. He kirjoittivat kirjan nimeltä Fysioterapia 2.0, joka ottaa ensimmäisen askeleen kohti visiota tarkastelemalla laaja-alaisesti perinteisiä teemoja, termejä ja käsitteitä tieteeseen pohjaten unohtamatta käytännön tulokulmaa. Kaikki tämä ilahduttaa käytännön työssä viihtyvää. Kirjan teksti on sujuvaa ja rakenne luo selkeän rytmin. Lukija voi luottaa siihen, että kuivaltakin tuntuva aihe elävöitetään käytäntöön viimeistään kappaleen lopussa. Kiinnostava aihealue sitä vastoin vie mukanaan Lars Keplerin dekkareiden lailla. Kuvaavaa on, että ensimmäisen kahden vuorokauden aikana luin noin puolikkaan tästä suurin piirtein 350 sivuisesta opuksesta. Näin ei käy usein.
Kirjan rakenne on pirullisen nerokas sen raivatessa polkua kohti yhtenäistä identiteettiä. Nimittäin, osa kentän polarisoitumisesta johtuu yksinkertaisesti ajasta. Eri aikoina on vallinnut yksinkertaisesti eri kuviot ja arvot. Ensimmäisessä kappaleessa nuoremmat ohjataan nykyhetkeen historian kautta, kun taas kokeneemmat tutustutetaan nykyajan härskiin nöyristelemättömyyteen, henkilöbrändäykseen sekä suoranaiseen taloudellisen edun saavuttamiseen (ymmärtääkseni 90 luvun fysioterapiasuomessa mainostaminen taisi olla vielä hieman kyseenalaista). Tämä on tärkeää, jotta kirjan avaamaan identiteettikeskusteluun saadaan mukaan nuoret ja kokeneet. Kirjan rakenne palvelee tämän jälkeen helposti lähestyttävyyttä jaotellessaan tarkasteltavat aiheet käytännön läheisesti teoreettiseen tietoon, tutkimiseen, toimintaan ja tulevaisuuden visiointiin. Tekstin rakenteessa vaihteleva tieteen ja käytännön (l. taide) vuoropuhelu palvelee kaikkia riippumatta uravaiheesta. Tällaisenaan kirja on siis vähintäänkin sivistävä tarjoten kevyellä panostuksella mahdollisuuden päästä kartalle ja kärryille nykyajan ja menneisyyden kotkotuksista ja yhdestä tulevaisuuden visiosta. Tämän lisäksi kirja tarjoaa referenssin osalle terminologiaa ja käsitteistöä.
Mikään kirja ei ole täydellinen eikä Fysioterapia 2.0 petä tässäkään mielessä. Jokainen ymmärtää, että noin 350 sivua jaettuna viiteen heterogeeniseen teemaan tarkoittaa alle 100 sivua per teema. Tämä on verrattain vähän, olipa teema mikä tahansa. Pintaraapaisu tulee viimeistellyksi, kun otetaan huomioon, että jokainen teema jakaantuu edelleen lukuisiksi tarkasteltaviksi aiheiksi. Tähän nähden on ymmärrettävää, että syväluotaavaa eeposta ei kannata odottaa. Tämä on asettanut paineita asioiden kiteyttämiselle, jossa kirjailijat ovat onnistuneet erinomaisesti. Harmitukseksi voidaan tässä kohtaa laskea, että tiedon nälkä kasvaa tavalla, joka normaalisti johdattelisi syventymään eri aihealueisiin. Laiskuus kuitenkin iskee ja fysioterapeutti 1.65 jää rupattelemaan vaimonsa kanssa fysioterapian ammatti-identiteetistä. Kirja on tehnyt tehtävänsä. Kyselen vaimoni ammatti identiteetin perään (bulgarialainen kinesioterapeutti) penäten vastausta 30 sekuntiin? Vastaus tulee kuin terapeutin tarvike hyllyltä, kun hän kiteyttää identiteettinsä kolmeen sanaan – ”treatment by movement”. Jään miettimään hölmistyneenä ja ajattelen, että voisin äkkiseltään samaistua tuohon. Entä Sinä, arvoisa kollega, mitä olet mieltä? Jari Tapio ja Ville Vilen ovat heittäneet pallon meille. Otatko kopin ja jatkat keskustelua yhteisen identiteetin saavuttamiseksi? Jos alkuun pääseminen haastaa, suosittelen Fysioterapia 2.0.
Nöyrimmin ja kunnioittavasti,
Jukka Nordström, Fysioterapeutti OMT
